Ijahis idja -alkuperäsikansojen musiikkifestivaalin ohjelma on julkaistu tänään. Festivaali järjestetään Inarissa elokuun 16.-17. päivä ja juhlii 20-vuotista historiaansa. Festivaaliviikonloppuun kuuluu konserttien lisäksi käsityömarkkinat, suopunginheittokilpailut, Ijahis idja 20 vuotta -seminaari, Talent Stage sekä lasten ja nuorten ohjelmaa.

Tapahtuma alkaa perjantaina 16.8. lasten ja nuorten ohjelmalla. Päivän aikana etukäteen ilmoittautuneet lapset ja nuoret osallistuvat työpajoihin ja muuhun ohjelmaa sekä pääsevät näyttämään taitonsa Násttážat-konsertissa.

Festivaali avataan perjantaina klo 17.30, mutta jo torstaina on mahdollista aloittaa viikonloppu Ijahis idja -etkoilla, Wilderness Hotel Juutuassa Yungmiqun tahdissa. Etkot järjestää Wilderness Hotel Juutua ja etkoille on ilmainen sisäänpääsy.

Perjantain konsertit festarialueella aloittaa keväällä uuden albumin julkaissut Ravggon. Seuraavana on vuorossa uuden albumin Ijahis idjassa julkaiseva artisti, Ánnámáret, joka esiintyy Sajoksen auditoriossa. Perjantain ulkoilmakonsertit jatkuvat varmasti vauhdikkaasti, kun lavalle nousevat Tundra Electro, Lávre ja Kevin Boine.

Lauantaina 17.8. festivaalialue aukeaa klo 14.00, mutta jo ennen sitä on Saamelaismuseo ja luntokeskus Siidassa sekä Ijahis idja 20 vuotta -seminaari että Ánnámáretin soolokonsertti. Ensimmäinen konsertti festivaalialueella on Sajoksen auditoriossa, missä on Jalvvi Niillasin Luođik -äänityön julkistamiskonsertti. Ulkolavan ohjelman aloittaa Talent Stage, missä lavalle pääsevät uudet artistit, jotka eivät vielä ole olleet paljoa esillä.

Ijahis idjan lavalla esiintyy lauantaina myös Sitkasta, Alaskasta, kotoisin oleva Ed Littlefield. Perinteistä saamelaismusiikkia Ijahis idjan lavalle tuovat puolestaan Anna Lumikivi, Nils-Heikki Paltto ja Lars Heaika Blind. Konserttien välissä festivaalivierailla on mahdollisuus osallistua suopunginheittokilpailuun. Tarkkuutta vaativa kilpailu järjestetään Sajoksen pihamaalla. Lauantain konserttikimara päättyy kovaan kolmikkoon, kun lavalle astuvat peräjälkeen Mari Boine, DJ Ailo & DJ iDJa sekä Ailu x Amoc & Trio Boogiemen.

Vuoden 2024 Ijahis idjan julisteen on suunnitellut taiteilija Ellen-Maarit Juuso.

Ijahis idja 16.–17.8.2024 Inarissa. Lippujen ennakkomyynti alkaa torstaina 4.7.2024. Ennakkolippuja voi ostaa osoitteesta lippu.fi sekä Lippupisteen toimipaikoista. Aikuisten viikonlopun ennakkolipun hinta on 65€ ja lasten (7-15v) ennakkolippu on 20€. Ennakkoon ostetun aikuisten päivälipun hinta on 34,99€ ja lasten ennakkopäivälipun 9,99€. Lippu.fi -sivulla hintaan lisätään lippu.fi:n palvelumaksu ja toimitusmaksu.
Portilta aikuisten viikonloppulipun hinta on 80€ ja lastenlipun 25€, aikuisten päivälipun hinta portilta on 45€ ja lasten päivälipun 15€. Alle 7-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi sisään.
Kehotamme ihmisiä ostamaan lipun etukäteen ja käyttämään korttia, mikäli ostavat lipun portilta. Myös käteisellä voi maksaa portilla.

Kaikilla Ijahis idjan festivaalirannekkeilla pääsee Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siidan näyttelyihin ilmaiseksi koko festivaaliviikonlopun (pe-su) ajan.

Ijahis idjan järjestävät Anára Sámisearvi ry, Saamelaiskäräjät, Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Saamelaisalueen koulutuskeskus sekä Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siida. Festivaalin yhteistyökumppani on Wilderness Hotel Juutua.

Lisätietoja:
Apulaistuottaja
Aleksi Ahlakorpi
aleksi.ahlakorpi(át)samediggi.fi
+358 44 901 4950